Viimeisen kimmokkeen tähän kirjoitukseen antoi uutinen, jonka mukaan liikenneturvallisuustyöryhmä haluaisi laskea rattijuopumuksen alarajaa 0,2 promilleen, vaikkei ole olemassa kerrassaan mitään näyttöä siitä, että tämä jotenkin vaikuttaisi liikenneturvallisuutta parantavasti tai että vajaan puolikaspromillen "maistissa" ajavat olisivat minkäänlainen riskitekijä.  Ilmeisesti ministeri Kyllönen pyrkii mukaan kilpailuun valtakunnanidiootin tittelistä, johon tähän mennessä vahvin kiinnitys näyttäisi olevan ministereillä Guzenina ("laimennetaan keskiolut") ja Räsänen (jo laskemattomissa oleva määrä eriasteisen fasismin ajatusilmentymiä).

Sietäisi vähän miettiä lainsäädännön funktiota ja ylipäätään oikeutusta.  Vähän kärjistäen tätä kysymystä voi lähestyä tasan kahdesta näkökulmasta, jotka nimeän tässä armoa tuntematta fasistis-yhteisölliseksi ja liberaalis-yksilölliseksi. 

Ensinmainitun ajatustavan ydin on oikeastaan se, että yksilö on valtiolle (yhteisölle) alisteinen ja hänelle voidaan ja suorastaan pitää sanella "oikein elämisen malli".  Toisin sanoen, kaikki mikä ei ole erikseen sallittua, on kiellettyä.  Ja lainsäädännössä voidaan siis kieltää mitä hyvänsä vain kysymällä "miksi sen pitäisi olla sallittua?"  Tämä on de facto ollutkin se logiikka, jota Suomen tsaristisesta perinteestä ammentava virkamies- ja lainsäätäjäjoukko on vuosikymmeniä, pian vuosisatoja soveltanut.  Joka hemmetin asiaan tungetaan säädös ja rangaistuspykälä, lähtien talojen ulkonäöstä ja päättyen varmaan kohta siihen, tuleeko hammastahnatuubia puristaa päästä vai keskeltä ja kummalla kädellä.

Toinen lähtökohta on "kaikki, mikä ei ole vahvoin perustein erikseen kiellettyä, on sallittua".  Tässä ajattelutavassa lainsäädäntö rajoittuisi vain piirtelemään väljiä äärirajoja; vahvana ohjenuorana tällöin on, että puututaan vain sellaisiin asioihin, joissa kiellettävä tekeminen välittömästi loukkaisi toisen yksilön oikeuksia. 

No niin, arvasin, takarivistä nousi innokas käsi:  "Entä positiiviset perusoikeudet, kuten oikeus koulutukseen, terveydenhuoltoon, ravintoon, puhtaaseen juomaveteen jne?  Miten sellaiset voidaan kirjata lainsäädäntöön, joka keskittyy vain kieltämään pahat asiat?"  Hyvä kysymys, mutta oikeastaan aika helppo: samalla tavoin kuin kielto loukata toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta.  Ja toisaalta: on syytä huomata, että laki ei säätele vain yksilöiden välisiä suhteita; perusoikeuksia ajatellen se säätelee nimenomaan valtion toimintaa suhteessa yksilöön.  Ja tämän virkkeen takana pilkottaa tärkeä perusidea: valtio on ensisijaisesti yksilön vihollinen, ei ystävä.  Vaikka onkin kiistämätöntä, että monissa tilanteissa valtio tarjoaa nimenomaan suojaa heikolle yksilölle vahvoja yksilöitä kohtaan, niin siitä huolimatta koko valtion olemassaolon ja sitä kautta  lainsäädännön olemassaolon oikeutus on kovin hyllyvällä pohjalla: ei ole mahdollista esittää loogisesti pätevää perustetta, miksi yksilöllä rivikansalaisen roolissa olisi eettinen velvoite noudattaa lakeja.  Ja tästä seuraa suoraan demokratian dilemma: mikä on se peruste, miksi yksilön tulisi alistua enemmistön tahtoon?  Tai toisinpäin, miksi ympäröivällä ihmisjoukolla olisi oikeus laatia yksilöitä sitovia sääntöjä, olivatpa ne sitten lakien tai vain jonkinlaiseen tapakoodin muodossa?  Se, että sellaisten normien noudattaminen on yleensä "se pienimmän riesan tie" vänrikki Vilho Koskelan sanojen mukaisesti, ei ole sama asia kuin eettinen oikeutus.

On täysin mahdollista, jopa suhteellisen todennäköistä, että jokseenkin järjestäytynyt ja jokseenkin demokraattinen yhteiskunta, valtio, on suuremman ihmisjoukon etujen mukainen olotila kuin villi ja vapaa anarkia.  Mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että vähemmistön kannalta demokraattisesti tehty päätös on viime kädessä aivan yhtä paha asia kuin diktatorisesti tehty: tyhmät ja pahat ihmiset pääsevät laatimaan tyhmiä ja pahoja sääntöjä (vähemmistöön jääneiden kannalta, eihän noillekaan sanoille mitään universaalisti pätevää määritelmää ole olemassa).  Ja siksi demokratiassakin lainsäätäjien tulisi jok'ikisen säännön ja rajoituksen kohdalla muistaa se, ettei heidän toimivaltansa todellisuudessa perustuu eettiseen oikeutukseen vaan voimaan, viime kädessä väkivallan pelkoon.  Max Weberin jokseenkin laajasti hyväksytty valtion määritelmähän sanoo, että valtiolle on tunnusomaista väkivaltamonopoli tietyllä alueella.

Eli viesti arvon ministereille: lopettakaa se kyttääminen ja näpertely.  Tehkää sen sijaan jotakin edes Suomen lainsäädännön inhimillistämiseksi.  Noin alkajaisiksi voisitte vaikka ryhtyä toimiin asevelvollisuuden sekä Rikoslain 12. luvun ("Maanpetosrikoksista") poistamiseksi.